Elämää Härön, BPD:n eli epävakaan persoonallisuushäiriön kanssa, mukana myös kaverit impulsiivinen häiriötyyppi, masennus ja ahdistus

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Pieniä hyviä hetkiä

Annoin itselleni luvan jättää blogien kirjoittamisen hetkeksi koska se alkoi tuntumaan painostavalta eikä ollenkaan hyvältä. Mutta en kyllä arvannut että tauko venyisi kuukauden pituiseksi, pahoittelut siitä jos joku on näitä tekstejä odotellut. 

Reilu viikko sitten musta alkoi taas tuntumaan siltä että elämä tuntuu taas edes hetkittäin hyvältä. Päätin hetken mielijohteesta lähteä teatteriin katsomaan improvisaatiota. Menin sinne yksin mutta silti kokemus oli mukava ja oli alkusysäys sille että aloin taas miettimään kauniita/hauskoja asioita. Tällä viikolla kävin leffassa pojan kanssa ja sekin oli hyvä kokemus. Äsken tulin Nuuksiosta jossa olin pitkästä aikaa ja se teki mielettömän hyvää, olin jo unohtanut kuinka parantava luonto on. Kiipesin korkealle kalliolle jossa ei ollut ketään lähimaillakaan, vain minä ja luonnon äänet. Kokkasin itselleni hyvää ruokaa ja nautin maisemista.


Terapiassa olen käynyt joka kerta, siitä olen ylpeä, koska olen mestari keksimään tekosyitä hankalien tilanteiden välttämiseksi. Viimeksi terapiassa jouduin todella koettelemaan itseäni, jouduin esiintymään muiden eteen ihmisen kanssa jota (ainakin sillä hetkellä) hieman pelkäsin emmekä edes saaneet tehtävää sovittua ollenkaan vaan piti heittää omasta päästä kaikki jutut. Silti se meni tosi hyvin ja siitä jäi hyvä mieli, koska ylitin todellakin itseni, en vieläkään ymmärrä miten pystyin pysymään niin rauhallisena. Nyt alkoi kuitenkin tosissaan tajuamaan mitä toi terapia vaatii ja että se menee koko ajan vain vaikeammaksi ja jossain vaiheessa joudun ehkä rikkomaan niitä rajoja joita oon asettanut itselleni ja joiden yli en oo koskaan mennyt (paitsi parin läheisen ihmisen seurassa).

Sain pari viikkoa sitten koululta postia että pitäisi vahvistaa mun opiskelupaikka että menenkö sinne syksyllä. Asia jota oon miettinyt koko alkuvuoden ja jota oon stressannut koska en oo oikein päässyt juttelemaan siitä kunnolla kenenkään kanssa enkä oo osannut tehdä päätöstä siitä itse. Sitten kun se sähköposti tuli niin en mä enää jaksanut miettiä, koska tuntui ettei se asia miettimällä etene mihinkään ja niinpä mä sitten vaan hyväksyin ja vahvistin sen paikkani. Oon kyllästynyt olemaan kotona ja tiedän ettei se tee mulle hyvää mutta en edelleenkään tiedä onko toi koulu mulle oikea paikka. Mutta menen sinne nyt koska en oo keksinyt muutakaan, vaikka se pelottaa ihan hemmetisti. 

Mut joo, katotaan... Muutaman viimeisen vuoden aikana kesä on ollut mulle pahinta aikaa mutta jospa tämä vuosi olis poikkeus, haluan toivoa niin :)


maanantai 24. huhtikuuta 2017

Tyhjyyden vankina

Herätessä on sellainen olo että en halua nousta ylös, haluun nukkua, ei oo mitään mitä odottaa päivältä, ei ole tarkoitusta.

Tällainen olo on ollut suunnilleen viikon. Tuntuu ettei päivän aikana tee muuta kuin syö, katsoo Viaplaytä tai pelaa jotain typerää kännykkäpeliä, parhaimmillaan tekee näitä kaikkia yhtä aikaa. 

Hoidan kyllä sovitut tapaamiset ja muut ns. pakolliset jutut ja saan niistä hetkellistä hyvää oloa mutta ne on vain 5% mun elämästä ja se kaikki loppu on tätä tyhjänpäiväistä olemista josta haluaisin eroon. 

täältä


Koulun alkamisen suhteen oon edelleen ihan pihalla. Enimmäkseen ajattelen tällä hetkellä että menen sinne vaikka en haluaisi ja katson miten käy. Jos oon taas loppuvuodesta saikulla niin ehkä mä sitten luovutan. Tuntuu että ainoa keino elää elämää edes jotenkin onnellisena, olis muuttaa johonkin keskelle ei mitään ja tavata mahdollisimman vähän ihmisiä tai vaan sellaisia joiden seurassa oikeasti viihtyy (niitä on vähän). 

Sanoin ennen terapian alkua että hyvä et sinne tulee ihmisiä joita en normaalisti sietäis koska sitten pystyn harjoittelemaan sitä sietämistä. Mutta se tuntuu nyt hieman raskaalta. Joka päivä joutuu kohtaamaan oman epäsosiaalisuutensa ja heikot kohtansa ja puutteet. Ja sitten suututtaa mutta ei uskalla sanoa mitään koska tietää että se vaikuttaa terapiaan haitallisesti. Täytyy vaan hengitellä, syvään ja monta kertaa.

Joka päivä itken, vain pienen hetken. Itken koska tunnen olevani niin yksin ja niin erilainen kuin kukaan muu, ei kukaan ymmärrä tätä.

täältä


Tuntuu että joutuu koko ajan feikkaa että kaikki on hyvin, ei voi olla oma itsensä. Ei halua satuttaa läheisiä, ne on kärsineet jo tarpeeksi. 

Täyttää tyhjyyden turhalla, tyhjänpäiväisellä tekemisellä koska ei kestä totuutta tai jaksa taistella enää, kun tietää ettei koskaan voi saada sitä mitä haluaa. Eikä aina edes tiedä itsekään mitä se on, kuka oon, mitä kohti pitäisi pyrkiä. Kun jokainen päivä on vaan selviämistarina.

täältä



torstai 13. huhtikuuta 2017

Kipua

Viime viikon terapialäksynä oli oppia hyväksymään asioita ja sitä oon tosissaan joutunut harjoittelemaan kun kroppa alkoi taas vastustamaan mua. Lauantaista asti on ollut sekä selkä että toinen polvi vaihtelevasti kipeä.

****
Meinasin jättää tämän viikon terapiankin väliin kipujen takia mutta pääsin kuitenkin raahautumaan paikalle. Tällä viikolla jatkettiin vielä ahdingonsietotaitojen parissa, vuorossa oli puolihymy, avoimet kädet ja tietoisuus tämänhetkisistä ajatuksista.

Puolihymy on tila jossa rentoutat kasvosi täysin ja sitten hymyilet vähän niinkuin sisäisesti, ajatuksen voimalla. Suupielet voivat hieman nousta mutta sen ei tarvitse näkyä ulospäin. 

Avoimet kädet-harjoituksen aikana käännä kätesi niin että kämmenet osoittavat ylöspäin ja peukalot ulospäin. 

Nämä molemmat liittyvät todellisuuden hyväksyntään kehoa käyttäen, eli harjoitusten pitäisi vaikuttaa positiivisesti mieleesi. Keho ja mieli ovat yhtä. Kun teet harjoituksia, annat aivoillesi viestin että kaikki on hyvin, olet avoin ja hymyilet.

Tietoisuus tämänhetkisistä ajatuksista on nelivaiheinen prosessi. 
1. Havainnoi ajatuksesi, totea ajattelevasi nyt tätä asiaa
2. Ole utelias mieleltäsi, kysy mistä ajatuksesi tulevat
3. Muista ettet ole yhtä ajatustesi kanssa, ajatukset voivat olla myös epätosia
4. Älä estä ajatuksiasi, katso kuinka ne kulkevat ohi, anna niiden kulkea vapaasti mutta älä takerru niihin

****

Fyysiset kivut on taas johtaneet siihen että elämästä on lähtenyt järjestys ja suunnitelmat on kaatuneet. Päivät on olleet pitkiä kun keho ei anna tehdä asioita joita pitäisi tai haluaisi ja mieli yrittää paikata hallitsemattomuutta minkä ehtii, tällä kertaa syömällä koko ajan. Kun on sidottu kotiin mutta istuminen paikallaan ei tunnu hyvältä niin tavaksi on muodostunut se että ravaan koko ajan keittiössä hakemassa jotain naposteltavaa, saa edes vähän liikuntaa kun kävelee muutaman metrin edestakaisin sohvalta jääkaapille. Paino on noussut viikon sisään 3 kg.

Tuntuu ylivoimaiselta mennä lääkäriin, aikaisemmista kokemuksista johtuen en usko saavani sieltä apua. Olen yrittänyt itse hoitaa mutta kivut eivät tunnu menevän tällä kertaa ohi, ne helpottavat välillä mutta palaavat kuitenkin takaisin. Sisäinen nuori urheilijaneitonen ei suostu uskomaan että kroppa on vanha. Sitten kuitenkin miettii miten muut, joilla on vielä pahemmat kivut, jaksavat elää niiden kanssa, joka päivä?




keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Hyväksyn että mun elämä on vuoristorataa

Viime aikoina on taas mielialat ja ajatukset heitelleet aika lailla. Toisessa hetkessä oon tosi onnellinen ja innostunut ja kaikki tuntuu sujuvan oikein hienosti mutta sitten hetken päästä saatan taas olla tosi turhautunut, pettynyt tän hetkiseen elämään ja tuntuu ettei se kulje eteenpäin ollenkaan. 

En oo vieläkään saanut vastausta koululta ja tuntuu päivä päivältä turhemmalta aloittaa koulua. En tällä hetkellä näe siinä mitään järkeä. Tarttisin niin paljon jotain hyviä kokemuksia siitä että mä osaan ja pystyn, että mulla on koulun jälkeen mahdollisuus oikeesti tehdä jotain työtäkin. Jossain sisimmässäni tiedän että osaan mutta eri asia on pystynkö, vai estääkö tää mun epävakaus sen edelleen. Onko terapiasta niin paljon hyötyä että oon parin vuoden päästä työkykyinen? 

Terapia on ollut haastavaa siksi että mun elämä on nyt aika tasapaksua ja tarttisin niitä kriisejä tai epämiellyttäviä tilanteita enemmän jotta voisin harjoitella uusia taitoja. Enkä siis sano etteikö niitä tilanteita ole nyt mutta ne ei ehkä ole niin henkilökohtaisia ja syviä ettenkö pääsisi niistä yli.

No, joka tapauksessa, tällä viikolla terapiassa jatkettiin kriisitaitojen/ahdingonsietotaitojen parissa, tarkemmin ottaen todellisuuden hyväksynnän taitojen. Näistä kävimme läpi radikaalin hyväksynnän, mielen kääntämisen ja myöntyvyyden.

Radikaali hyväksyntä

Tätä keinoa käytetään kun ei voida estää tuskallisia tunteita tai tapahtumia. Asia hyväksytään mielessä, sydämessä ja kehossa. Luovutetaan taistelu ja päästetään katkeruudesta irti. Hyväksytään se, että kaikella on tarkoitus, myös asioilla jotka tuottavat tuskaa. Emme voi muuttaa todellisuutta ilman hyväksyntää. Tuska on luonnollinen keino kertoa että jokin on vialla. Jos ei kykene hyväksyntään, jumiutuu katkeruuteen, vihaan, suruun jne.  

Mielen kääntäminen

Mielen kääntäminen on valinta, kääntyykö kohti hyväksyntää vai torjuntaa. Valitsemalla hyväksynnän tien, ei automaattisesti johda hyväksyntään mutta ainakin olet oikealla polulla.

Huomioi jos et hyväksy jotakin. Tarkkaile tunteitasi ja ajatuksiasi.
Sovi itsesi kanssa että vastaanotat todellisuuden sellaisena kuin se on.
Jos huomaat että olet uudelleen tienhaarassa, päätä valita hyväksynnän polku.
Mieti etukäteen mistä huomaat että olet menossa väärään suuntaan.

Myöntyvyys

Myöntyvyydellä tarkoitetaan tilannetta, jossa hyväksyt asioiden olevan kuten ne ovat ja toimit tilanteessa siten miten sillä hetkellä täytyy. Myöntyvyys on tavallaan omapäisyyden vastakohta. Se on tilanteen sietämistä, tarvittavien muutosten tekemistä, tehokkaasti toimimista, sen kuuntelemista mitä muut tarvitsevat sillä hetkellä. 

Nimeä omapäisyytesi, milloin se esiintyy. Hyväksy että olet omapäinen mutta käännä sitten mielesi hyväksyntään ja myöntyvyyteen. Kokeile puolihymyä ja avoimia käsiä. Mikäli omapäisyys on järkähtämätöntä, kysy itseltäsi mikä sinua uhkaa.

************

Saatiin läksyjä näistä ja joka päivä pitäisi harjoitella hyväksymään todellisuutta eri tilanteissa. Tänään tulikin hyvä tilaisuus joka on vaivannut mieltä koko päivän. Oon saanut harjoiteltua myös aikaisemmin opetettuja keinoja. 

Ainakin oon saanut karistettua sitä jännittämistä nyt pois ja tämän kertainen terapiakerta meni sen osalta vähän siedettävämmin. Kyllä näistä taidoista on apua selkeästi ainakin joihinkin juttuihin.

Oon myös lukenut jonkin aikaa tätä kirjaa:


Vaikka tää on tarkoitettu läheisille niin mun mielestä tästä on paljon hyötyä myös itselle. 





tiistai 28. maaliskuuta 2017

Hyvää ja huonoa jännitystä ilmassa

Viime viikkoinen terapiakäynti peruutettiin joten enpä sitten saanut aikaiseksi kirjoitella tännekään. Lisäksi se vaikutti jotenkin mielialaan ja aiheutti lamaantumista (myös muissa ryhmäläisissä). Eli viimeisen viikon aikana en ole juurikaan ajatellut koko terapiaa. 

Kuten viimeksi kirjoitin että jännitysoireet ovat tulossa takaisin niin tänään terapiassa tuli sitten ihan kunnon tärinäkohtaus ja saatiin siitä ihan kunnon keskusteluakin aikaan ja se kyllä helpotti asiaa mutta toivon ettei mulle nyt joka kerta ala tulemaan tuollaista. Ja on jännä miten se jännitys tulee vain tietyissä tilanteissa, silloin kun pitäisi kertoa vieraille ihmisille omasta itsestään ja elämästään jotain, olla haavoittuvainen. Se on mulle tosi vaikeeta. En oikein luota ryhmäläisiin tarpeeksi.

Tänään käytiin paljon asioita läpi ja yritän ne tähän tiivistää.

TIP-taidot (tai suomeksi LLL-säännöt)

Tarkoitettu vähentämään voimakasta tunnetilaa nopeasti

Temperature eli lämpötila
Intensiivinen fyysinen liikunta
Paced breathing & paired muscle relaxation eli 
tasainen hengitys ja siihen yhdistetty lihasrentoutus

Lämpö
Liikunta
Lihasrentoutus

Tarkoituksena siis kehon kemian muuttaminen ahdistuksen hämäämiseksi. Eli kasvojen upottaminen kylmään veteen, liikunta joka nostaa nopeasti sykettä tai lihasten jännitys-rentoutusharjoitus esimerkkinä tällaisesta.

Huomion siirtäminen muualle

Joskus ahdistus täytyy saada käännettyä pois päältä ja siihen voi auttaa huomion siirtäminen johonkin toiseen asiaan. Voit käyttää toimintaa ja alkaa tehdä jotain esim. siivota, käydä lenkillä, harrastaa, tehdä ristikoita, pelata...

Voit myös tällaisessa tilanteessa tarjota apuasi jollekin toiselle, viedä naapurin koiran ulos tms. 

Toisaalta voit verrata tilannettasi vaikkapa aikaisempaan elämänvaiheeseesi jolloin voit vielä huonommin. Saatat huomata olosi paremmaksi kun tajuat että olet edistynyt jo nyt paljon.

Voit yrittää luoda vastakkaisen tunteen musiikin, elokuvien, videoiden, valokuvien, taiteen avulla. Jos olet esim. surullinen, voit katsoa komedioita. 

Siirry konkreettisesti tai kuvitteellisesti pois tilanteesta. Voit poistua oikeasti tai luoda mielikuvissa pakotien. Laita tuska laatikkoon tai pystytä seinä sinun ja ikävän tilanteen väliin.

Ajattele muita asioita: laske kymmeneen, luettele ympärilläsi näkyviä värejä, haaveile...

Kokeile voimakkaita aistimuksia: hiero ihoon tuoksuvaa voidetta, puristele stressipalloa, hyppää kylmään järveen, maistele väkevää karkkia.

Itsensä rauhoittaminen

Katsele tulenliekkiä tai kauniita kuvia
Kuuntele luonnon ääniä, laula lempilaulujasi
Silitä jotain eläintä, ota kylpy, vaihda puhtaat lakanat
Sytytä tuoksukynttilä, kokeile uusia tuoksuja kaupassa
Maistele mehukkaita hedelmiä, imeskele hyvänmakuista pastillia
Tee rauhoittavaa liikettä, keinu, tanssi

Hetken parantaminen

Luo itsellesi mielikuvilla turvapaikka jossa mikään ei voi satuttaa sinua.

Etsi tuskallesi merkitys tai tarkoitus, löydä sen positiivinen puoli.

Rukoile.

Rentoudu hengityksen, jännitys-rentoutusharjoitusten avulla tai käymällä suihkussa.

Keskity yhteen asiaan kerrallaan ja tee asiaasi tietoisesti, omistaen ajatuksesi vain sille tekemiselle.

Pidä miniloma. Mene sänkyyn 20 minuutiksi lempikirjasi ja karkkipussin kanssa.

Kehitä itsellesi kannustuslauseita: "Selviän tästä", "Tämä ei kestä loputtomasti".


*****

Nämä kaikki oli siis jatkoa kriisitaidoille joita aloiteltiin viime kerralla. Läksyksi sain harjoitella itsensä rauhoittamista (saatiin itse valita näistä ylläolevista vaihtoehdoista) ja erityisesti aion kokeilla jotain tuoksujuttuja koska ne ei ole ikinä olleet mun juttu mutta jos kokeilisi olisiko niistä apua.

Huomaan että oon ollut ahdistuneempi viime aikoina ja kaikki lähti varmaankin noista rahavaikeuksista ja vaikka ne on nyt jotenkin kunnossa niin huomaan että ahdistus on jäänyt. 
Leikkasin reilu viikko sitten hiukseni impulsiivisesti ja jälkikäteen en edes muistanut miksi olin alun perin alkanut niitä leikkaamaan, tajusin vasta kun oli jo myöhäistä että mitä ihmettä mä teen!!?? No, ehkä kuitenkin parempi tapa purkaa ahdistusta kuin joku viiltely :P 

Kuten viimeksi kerroin niin yritin tavoitella koulun opinto-ohjaajaa mennäkseni juttelemaan tulevista opinnoista. No, hän ei vieläkään ole vastannut joten ajattelin laittaa toiselle opolle viestiä. Siitä on nyt melkein viikko eikä hänkään ole vastannut. Tiedän että mun pitäisi varmaan soittaa sinne koululle mutta se tuntuu jotenkin ylivoimaiselta, selittää että tarviin jotain tukea. Aion odottaa vielä viikon mutta sitten on kyllä jo pakko soittaa. 

*****

Ostin vihdoin itselleni rinkan ja varmaan ens viikolla lähden pojan kanssa Nuuksioon päiväretkelle testailemaan miten selkä kestää. Otetaan myös Trangia ja teltta, ihan vain siksi että haluan kokeilla niitäkin, en ole koskaan pystyttänyt telttaa itse. Ja olen aina kammonnut kaikkia kaasuvehkeitä mutta nyt tarttis opetella tekemään kaasukeittimellä sapuskaa kun kesäkuussa odottaa reissu Lappiin, yksin :) Mä en malttaisi odottaa, siitä tulee niin huikea reissu! 


torstai 16. maaliskuuta 2017

Laiska ja huono oppilas...?

Terapia ei oo nyt alkanut ehkä maailman parhaiten. Tuntuu, että ajatukset on liikaa kaikissa muissa jutuissa ja on vaikea keskittyä miettimään kotitehtäviä. Ekalla viikolla yritin opetella tekemään asioita yksi kerrallaan, keskittyen siihen mitä teen. No, saatoin ehkä kerran pari päivässä muistaa tuon ja laskea hetkeksi esim. kännykän pois mutta jossain vaiheessa huomasin räplääväni taas jotain kännypeliä, katsovani youtubea ja selaavani postia samaan aikaan. Eli harjoitusta tarvitaan tosiaan. Ja ehkä pitäis vaan poistaa kaikki kännypelit kun tuntuu että oon ehkä "vähän" koukussa niihin :P

Tällä viikolla terapiassa käsiteltiin ahdingonsietotaitoja. Mietittiin mitä hyötyä on kriisitaidoista, mikä niiden tavoite on ja milloin niitä käytetään. Tärkein pointti oli mielestäni se, että kriisitaitojen ei ole tarkoitus parantaa tai edes muuttaa tilannetta mitenkään vaan auttaa vain sietämään sitä tuskallista oloa sillä hetkellä.

Kriisitaitoihin kuuluu mm.:

STOP-taito

Seis
Taaksepäin
Ole tarkkailija
Pidä mieli tietoisena

Eli lyhyesti sanottuna, pysähdy, hengitä ja peräänny tilanteesta hieman etäämmälle. Huomaa mitä ajattelet, mitä tunnet, mitä muut tekevät. Toimi huomioimiesi asioiden pohjalta, älä pelkän tunteen. Mitkä asiat pahentavat ja mitkä parantavat tilannetta?

Plussat ja miinukset

Käytetään kun pitää valita kahden erilaisen toiminnan välillä, Listaa mieliteon/yllykkeen mukaan toimimisen hyvät ja huonot puolet ja sen jälkeen yllykkeen vastaisen toiminnan hyvät ja huonot puolet. Parhaimman hyödyn saa kun miettii näitä tilanteita etukäteen jolloin voi tilanteen sattuessa kohdalle tarkistaa listasta "faktat" ja se saattaa helpottaa päätöksentekoa. (Tämä meille tuli läksyksi mutta en ole vielä ehtinyt miettiä asiaa ollenkaan, täytyy ottaa huomenna oikein projektiksi).


Tämän kertainen terapiakerta oli mulle epämiellyttävä, jännitti jotenkin enemmän kuin pitkään aikaan ja oli vaikea puhua vaikeista jutuista. Tunsin kuinka puhuessa kasvot tuli kirkkaanpunaisiksi (en tiedä oliko se vain tunne?) ja lopetinkin mahdollisimman lyhyeen. Mietin että onko tää parin viikon yksin oleminen jo johtanut siihen että mun jännitysoireet alkaa palata, en haluu!! Joskus viitisen vuotta sitten oli aivan tuskaa sen kanssa ja jouduin syömään lääkkeitäkin että kykenin normaaliin kanssakäymiseen ja esim. julkisilla liikkumiseen. Täytyy alkaa käydä enemmän ihmisten ilmoilla...

Tosin se on nyt kovin haasteellista kun en ole siis vieläkään saanut rahaa mistään ja bussilippukin meni vanhaksi. Jos en huomenna ole saanut päätöstä Kelasta työttömyyspäivärahasta tai toimeentulotuesta niin täytyy varmaan mennä käymään siellä itkemässä. Ei tässä oo mitään järkeä! Äsken vedin 8 perunaa kun alkaa olemaan kaapitkin jo aika tyhjinä. Rahaa on vielä noin 20e kun lainasin pojalta mutta en haluaisi kuluttaa sitä kokonaan kun ei tiedä kauanko tätä rahattomuutta jatkuu. Oon siis tammikuussa saanut n. 200e ja se on ainoa tulo tän vuoden puolella.

Laitoin mun koulun opolle sähköpostia viikonloppuna siitä että jos kävisin siellä juttelemassa tässä kevään aikana mun opinnoista joiden pitäis alkaa syksyllä. Kerroin että oon hieman epävarma omasta jaksamisesta mutta että muiden mielestä olen valmis ja Kelankin mielestä työkykyinen ja haluaisin jutella siitä että kuinka koulun puolelta saisi tukea opintoihin. No, en ole saanut vielä vastausta ja mietin että voiko oikeasti ihmisellä olla niin kiire ettei ehdi lyhyttä vastausta kirjoittaa. Se olisi voinut vain ehdottaa jotain tapaamisaikaa, yksi lause, siinä se!! Nyt sitten mietin että kauanko mä odotan, mikä on inhimillinen aika, mitä jos se viesti on kadonnut jonnekin ja odotan turhaan, jos kirjoitan uudestaan niin onko se painostamista, mitä jos se ei vastaa siihenkään....? Nää on just näitä tilanteita joissa turvaudun muihin koska en osaa itse päättää, en tiedä, mikä on normaali käytäntö. Tuntuu että oon niin kovin vajaa.



tiistai 7. maaliskuuta 2017

Itsehillintäharjoituksia

Tänään oli taas terapiapäivä. Joka taisi olla aika hyvä juttu. Mutta aloitetaanpa siitä, että olen nyt monta viikkoa jo odotellut Kelan sairauspäivärahapäätöstä, viikon verran joka aamu käynyt sähköisessä palvelussa tarkistamassa joko päätös on tehty. En ole siis saanut rahaa kuin viimeksi tammikuun lopulla ja tili on tyhjä eikä ruokaakaan enää ole paljoa ja vuokra maksamatta. No, tänään siellä näkyi vihdoin että päätös on tehty ja ehdin hetken jo huokaista, että jee saan rahaa, kunnes avasin sen ja näin että päätös olikin kielteinen!

Savu alkoi nousta korvista pikkuhiljaa kun luin päätöstä eteenpäin. Kelan lääkärin mielestä en ole työkyvytön koska mulla on epävakaa, se oli siis täysin sivuuttanut sen seikan että mulla on myös ahdistusta ja masennusta. Tai oikeastaan siinä luki että masennus on seurausta epävakaasta. Niin.... Onko sillä mitään väliä mistä se masennus (eli sairaus) on tullut jos se on kuitenkin se peruste miksi en ole työkykyinen??! Lisäksi oli outoa että kun sitten menin työkkärin sähköiseen palveluun niin siellä luki että mun työnhaku on voimassa vaikka en ole itse ilmoittautunut työnhakijaksi, eli voiko Kela tehdä sen nykyään ihmisten puolesta? Hetken aikaa oli tosiaan sellainen olo että joku muu ohjailee nyt pikkuisen liikaa mun elämää....

Mua on varoiteltu siitä, että kun saa epävakaa diagnoosin niin lääkärit näkee enää vaan sen ja että se vaikeuttaa mm. osastolle pääsyä ja muuta hoitoa. Mutta en ole voinut uskoa sitä. Mutta nyt sain itse kokea tämän tosiasian ja ärsytti/ärsyttää kyllä tosissaan. 

Mutta miksi oli hyvä että tänään oli terapiapäivä. Luin tuon päätöksen noin puoli tuntia ennen terapiaan lähtöä. Tunteet tuli tosi voimakkaina, kuten yleensä, ja tirautin pienet itkutkin siinä. MUTTA, sain rauhoiteltua itseni ja lähdettyä terapiaan. Tein tuossa tilanteessa sen mitä pystyin ja hoin itselleni että kyllä tää juttu selviää ja kaikki on ihan ok (kun tuntui taas hetkisen että kaikki on turhaa). Sitten päätin että nyt lähden terapiaan ja annan tuon asian olla ja palaan siihen sitten myöhemmin. Ja rauhoituin. Ja terapia meni oikein hyvin ja oli hyvä fiilis siellä eikä tuo asia vaivannut vaikka olikin mielessä.

Eli, nämä on juuri niitä pieniä edistysaskeleita joita oon huomannut viime aikoina itsessäni. Ennen olisin ollut ihan raivona tuosta ja puinut asiaa varmaan monta päivää. Nyt vaan totesin, että minkäs teet ja ei muuta kuin eteenpäin. Tietenkin asia tuntuu edelleen oudolta, epäreilulta, väärältä päätökseltä mutta en anna sen vaikuttaa siihen hyvään oloon joka mulla on ollut. 

Seuraavat päivät tulee olemaan tiukkoja rahallisesti ja joudun perumaan monia kivoja juttuja joita olin suunnitellut ja kyllähän rahattomuus vaikuttaa mm. sosiaalisiin suhteisiin. Toivon, että kaverit voi tulla tässä tilanteessa vastaan ja kyläillä mun luona koska en pysty varmaan lataamaan edes bussilippua vähään aikaan. 

Mutta joo, miten se terapia sitten itsessään meni ja mitä tehtiin? Tällä kertaa oli jo enemmän tekemisen meininki ja syntyi paljon enemmän keskustelua myöskin. Itsekin sain suuni auki pari kertaa. Päivän aiheina oli tietoisuustaidot ja erityisesti MITÄ ja MITEN taidot.

MITÄ taitoja ovat mm. havainnointi, kuvailu ja osallistuminen. Eli opeteltiin havainnoimaan aistituntemuksia ja ympäristöä. Kuvailtiin tunteita, ajatuksia ja ruumiintuntemuksia. Ja tehtiin osallistumisharjoituksia.

MITEN taidot: havainnoidaan, kuvaillaan ja osallistutaan tuomitsematta, nykyhetkeen keskittyen ja tehokkaasti/toimivasti. Elikkä kun tehdään jokin havainto niin ei tuomita tai arvostella sitä vaan annetaan sen olla juuri niin kuin se on. Eletään hetkessä eli tehdään vain yhtä asiaa kerrallaan, tietoisesti. Tehdään asioita niiden toimivuuden mukaisesti eikä siksi kun se tuntuu mukavalle tai muutenkaan pelkkiä tunteita kuunnellen, yritetään päästä tavoitteisiin.

Näitä taitoja siis tänään harjoiteltiin ja läksyksi piti valita jokin kohta jota harjoittelee kotona (mielellään joka päivä). Itse valitsin tuon "yhtä asiaa kerrallaan" koska sorrun jatkuvasti multitaskaamaan eli syön, katson kahtakin videota joskus yhtä aikaa (toista kuuntelen, toista katson), kirjoitan kommenttia johonkin facebook-juttuun jne. Tiedostan sen siinä hetkessä että nyt on liikaa hommia yhtä aikaa mutta en osaa lopettaa mitään. Eli siinä tarviin harjoitusta. 

Mutta nyt aion lähteä laittamaan puhtaat lakanat sänkyyn ja meinaan nukkua oikein hyvin ja huomenna taas uusi päivä ja uudet suunnitelmat! Maailma ei loppunutkaan yllättävään muutokseen :)


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...